Oon hukassa. En tiiä mitä sanoisin ja kelle. Itket ja sanot kuinka pahalta susta tuntuu kun mä oon vasta 16 ja kuulemma ihan rikki. Mut hiillostetaan pois, ja mikään mitä teen ei riitä. Elämäni vuosi sitten oli kuin yhtä painajaista. Tosin silloin kaikki oli hyvin perheen kanssa, mutta ystävyyssuhteet olivat tuhoutumassa. Elämäni nyt on päin vastaista. Ystävyyssuhteet toimivat hyvin mutta perheen keskeiset välit rakoilevat. Vuoden päästä voin ainoastaan kuvitella maalaavani talojen seiniä maalitahraiset lökärit jalassa ja ruutupaita päällä, hiukset sekaisella nutturalla, ja syöväni päivästä toiseen omassa pienessä yksiössäni makaroonia ketsupilla ja viikonloppuisin kavereiden kanssa meillä istumassa iltaa. Tätä mä tavallaan haluan, mutta mulle tulis kova koti-ikävä. Mä pilaan mun elämän osittain, mut en jaksa jatkaa näinkään, tai lopettaa, kun oon tän jo alottanut. Oon pahoillani että muut joutuu kärsimään, mut tää on ohimenevää. Mä lupaan että joskus huominen on monen vuoden takainen. Mua suuresti vituttaa tää tilanne. Mä en tarvii mitään psykologia, oon mieleltäni toistaseks vielä ihan terve, mut jos jatkat tota viel jonki aikaa nii en ois niinkää varma enää. Haluisin vaan hetkeks pois, mun pinna on liian kireellä tähän. Pliis päästä mut täältä pois, et voisin alottaa ihan uuden oman elämän, jossa viihdyn, eikä mun tekis joka vitun vastoin käymisessä mieli ampuu aivoi seinälle tai hyppää katolta. Ja joo, ois kiva jos kannustaisit edes vähän. Kerroin sulle jo miltä musta tuntuu, mut joo ihan sama, emmä käske välittää.
