Oon vaikeessa tilanteessa ja joudun tekemään valintoja.
Valintoja, joiden väliltä en osaa valita.
Valintoja joita en halua tehdä, mutta kuitenkin joudun
tekemään valinnan joka on oikein,
mutta repii mut sisältä.
Oikeastaan mun elämässä mikään ei mene hyvin
tällä hetkellä. Ei ihmisduhteet, ei koulu, ei tulevaisuuden suunnitelmat, ei mikään. Ja vihaan tätä.
Ja mua ärsyttää että sä periaattessa käytit mua hyväks.
Sitä etten kestäny sun puheita, ja halusin auttaa sua niin hyvin kun vaan voin. Ja mä yritin, mut silti oon tässä tilanteessa, ja mulla on huono olla. Mut jos kaikki menee hyvin, niin aika parantaa haavat, ja vaikka haavoista jää
arvet, niin ne osoittavat että ollaan selvitty tästäkin hengissä. Mutta silti. Oon oikeesti pahoillani,
mut sä vissiin vaan ymmärrä. Enkä osaa enää puhua.
Osasin ennen, mut ennen kaikki oli paremmin.
Mut jos osaisin puhua, niin asiat ois taas paremmin,
koska tietäisit et miks oon tämmönen ja ymmärtäisit
sen paremmin et miks teen mitä teen ja miten.
Mut en vaa kykene, en ainakaan vielä, ensi perjantaina mä en halua enää murehtia,
sillon mä leikin onnellista.
