Nukutaan, paha maailma pois, kokonaan

     

        Mä onnistun aina pilaamaan mun asiat. Tästä on tullut mulle kuin tapa,
josta en pääse eroon. Lupasin ittelleni, että en enää koskaan anna itseni ihastua,
mutta sinä jos joku teet sen mahdottomaksi. Jaksat vieläkin piristää mua, hymyillä
mulle, vaikka niissä silloin mulla oli kaksi mahdollisuutta, sinä tai sun kaveri, ja 
valitsin sun kaverin. Tykkäsin susta jo silloin, en vaan kertonut siitä kellekkään, en
parhaalle ystävälle, enkä muillekkaan tärkeille ihmisille, enkä itselleni. Ei näin pitänyt
käydä? No mutta onneksi säkään et jäänyt silloin siellä yksin. Nyt mulla ei oo kai muuta
mahdollisuutta kuin antautua, tai kadota kokonaan.
       En tunne ketään muuta kohtaan näin suurta vihaa kuin itseäni kohtaan teen.
Vihani on sekä ulkoista, että sisäistä. Olen kuin huono yhdistelmä huonoja, rumia tyttöjä
ja poikia. Mua kuvottaa, vaikka tiedän itse että kusin tän kaiken niin silti ryven itsesäälissä,
ja itken valittaen siitä kuinka paskalta kaikki tuntuu. Siis vittu! En kestä itteeni. Ja lisäksi
syön, enkä urheile, ja silti katson mahaani ja muuta vartaloani halveksuvasti. Taino
toki syystä, mutta voisin itse tehdä asialle jotain, mutta ei musta löydy intoa,
oikeestaan mihinkään. Haluisin vaan kuolla, ja voisin tehdä jotain senkin eteen, 
muttei multa löydy intoa siihenkään. Mä vaan vihaan itteenii päivästä toiseen, yhä 
enemmän ja enemmän. Joo tosi vaikeeta tää. Lisäksi kuvittelen ettei mulla ole mitään
muuta vaihtoehtoa kuin paeta maailmaa, mutta miten pakenet kun et ole edes valmis
lähtemään pakoon. Harmittaa ettei maailmanloppu tullut. Nyt mä kai vaan venaan sitä
autoa joka ajaa mun yli, niin kuin sä ennustit kun meillä oli vielä yhteinen tulevaisuus.
        Lisäksi poltan tupakkaa ja ryyppään, vaikka kumpikaan näistä ei mitenkään helpota
mun oloa itseni kanssa. Toisaalta, miksi lopettaisin tupakan polton ja rupeisin vaikka
lenkkeilemään, kun vihaan lenkkeilyä ja nautin tupakan poltosta. Eihän sillä ole mitään
väliä, että miten me eletään, kuollaan kaikki kumminkin.

 En halua näin sanoa, joten kun ensi kerran nähdään ja kysyt miten voin,
lupaan että hymyilen leveästi ja sanon että vain hyvin, sillä näinhän sen on tarkoitus
mennä, ei mulla oo tilaa täällä sen vertaa että mulla olisi varaa valittaa, tosin ei se 
kiinnostakkaan mua enää lainkaan.

Tänään itketään, silmät päästä kyynelehditään!

  Oli päätös mikä tahansa, mä oon tyytymätön. Miks musta on tullu tämmönen luonnon oikku?
Kaikki mitä teen, on huono juttu jollekkin. Ihminen josta en ole koskaan tykännyt, vihaa mua, koska pilasin hänen parvekkeella olleen maton. Yritin korvata, siivosin vaikka muut istuivat vain sohvalla. Mutta eihän mikään kelpaa. Tulee sellainen olo että olisit tarpeeton. Niinhän se taitaa olla, mutta mä en silti aio muuttua. Tai ainakin venaan sitä kiitosta. Haluaisin pistää jalkaani kukka kuvioiset converset, tumman harmaat legginsit, kirkkaan keltaisen sadetakin, sen hupun päähän, ja kihartaa hiukset jotka tulevat hupusta ulos. Laittaa huulipunaa joka korostaa hymyä, ja jakaa ruusuja harmaille ihmisille joita harmittaa syystä tai toisesta, ja kertoa heille että he ovat arvokkaita, ja saada heidät hymyilemään, ja muuttumaan kirkkaiksi, ja värikkäiksi. En halua olla kellekkään harmiksi, ja haluaisin saada ihmiset paremmalle pääĺle. Mietitkö koskaan mitä muut sinusta ajattelevat? Mä en miettinyt ennen, mutta nykyään mietin, että ajatteleeko kukaan että toi on se Suvi, se on ihan kiva tyyppi. Jos voisin, korjaisin kaikki asiat, jotka olen itse aiheuttanut, ja jotka ovat aiheuttaneet jollekkin muulle mielipahaa. Mun tekisi mieli halata kaikkia niitä, joille näin olen tehnyt ja pyytää anteeksi. Mutta en tiedä oonko ainoa tällainen, vai onko niitä muitakin, jotka huomaavat virheensä liian myöhään.
  Tästäkin syystä tuntuu siltä, että haluan vain pois. Haluan olla joku muu, jossain muualla, jossain toisessa elämässä, jossa mikään ei ole pakollista, jossa kaikki sujuu. Mutta eihän se ole mahdollista, joten mä vaan odotan sitä kiitosta. Mutta jos tää kiitos ei tuu koskaan, mä joudun varmaan vaan elämään ikuisesti.