Jos mä lähtisin luotas pois, tiedän ettet sä lähtis mun perään.
Ainakaan vielä.
Sä et huutais että "Älä mee." ja se satuttaa,
koska mä tekisin sen sulle.
Mä oon ihan hukassa. En tiedä enää että kuka oon,
tai minne kuulun, ja pelkään itteäni,
ja melkeen kaikkea mikä muhun liittyy.
En osaa sanoa oonko paha ihminen,
vai oonko vaan helvetin tyhmä.
En oo oikeesti näin surullinen,
mutkun en haluu vaan puhua näistä,
koska on suurempiaki murheita,
kun mun murheet.
Oon periaatteessa orpo.
Oon ennemminkin huoltaja enkä huollettava.
Enkä muista enää mitä onnellisuus on.
En oo edes varma et mitä se on, oonko joskus kokenu sellaisen tunteen,
kuin onnellisuus.
Mut tiedän ettei onnellisuus ole sitä että kun jäät omaan kotiin yksin,
et voi olla siellä ilman ahdistusta, ja niitä kyyneliä.
Tai en tiedä onko se mun koti enää,
koska koti on kuulemma paikka missä tuntee olevansa turvassa.
Mä oon vaan jumissa mun elämässä.
Oon niin pitkään ollut niin surullinen, etten tiennyt ees,
että pystyn olee näin surullinen, ainakaan näin pitkään.
Oon tuhoutunu. En vaan voi sille mitään, mutku mä en kestä olla täällä.
Mä haluun vaan pois tästä elämästä, en oo saavuttanu oikeen mitään.
Ja nyt oon 16, ja mun on pakko löytää töitä että saan oman kämpän,
ja kestän elämääni, koska mä en voi jäädä tänne, enkä
palata Veräjälaaksoon, koska kaikki muuttuu aina vaan kauheemmaksi ja kauheemmaksi.
Enkä jaksa olla enää siellä, koska en voi edes nukkua kun mä ajattelen ja itken.
Mut mä oon asunut siellä koko ikäni, enkä tiiä oonko valmis päästää irti.
No mitä tahansa teenkin, se ei ole hyvä vaihtoehto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti