Nukutaan, paha maailma pois, kokonaan

     

        Mä onnistun aina pilaamaan mun asiat. Tästä on tullut mulle kuin tapa,
josta en pääse eroon. Lupasin ittelleni, että en enää koskaan anna itseni ihastua,
mutta sinä jos joku teet sen mahdottomaksi. Jaksat vieläkin piristää mua, hymyillä
mulle, vaikka niissä silloin mulla oli kaksi mahdollisuutta, sinä tai sun kaveri, ja 
valitsin sun kaverin. Tykkäsin susta jo silloin, en vaan kertonut siitä kellekkään, en
parhaalle ystävälle, enkä muillekkaan tärkeille ihmisille, enkä itselleni. Ei näin pitänyt
käydä? No mutta onneksi säkään et jäänyt silloin siellä yksin. Nyt mulla ei oo kai muuta
mahdollisuutta kuin antautua, tai kadota kokonaan.
       En tunne ketään muuta kohtaan näin suurta vihaa kuin itseäni kohtaan teen.
Vihani on sekä ulkoista, että sisäistä. Olen kuin huono yhdistelmä huonoja, rumia tyttöjä
ja poikia. Mua kuvottaa, vaikka tiedän itse että kusin tän kaiken niin silti ryven itsesäälissä,
ja itken valittaen siitä kuinka paskalta kaikki tuntuu. Siis vittu! En kestä itteeni. Ja lisäksi
syön, enkä urheile, ja silti katson mahaani ja muuta vartaloani halveksuvasti. Taino
toki syystä, mutta voisin itse tehdä asialle jotain, mutta ei musta löydy intoa,
oikeestaan mihinkään. Haluisin vaan kuolla, ja voisin tehdä jotain senkin eteen, 
muttei multa löydy intoa siihenkään. Mä vaan vihaan itteenii päivästä toiseen, yhä 
enemmän ja enemmän. Joo tosi vaikeeta tää. Lisäksi kuvittelen ettei mulla ole mitään
muuta vaihtoehtoa kuin paeta maailmaa, mutta miten pakenet kun et ole edes valmis
lähtemään pakoon. Harmittaa ettei maailmanloppu tullut. Nyt mä kai vaan venaan sitä
autoa joka ajaa mun yli, niin kuin sä ennustit kun meillä oli vielä yhteinen tulevaisuus.
        Lisäksi poltan tupakkaa ja ryyppään, vaikka kumpikaan näistä ei mitenkään helpota
mun oloa itseni kanssa. Toisaalta, miksi lopettaisin tupakan polton ja rupeisin vaikka
lenkkeilemään, kun vihaan lenkkeilyä ja nautin tupakan poltosta. Eihän sillä ole mitään
väliä, että miten me eletään, kuollaan kaikki kumminkin.

 En halua näin sanoa, joten kun ensi kerran nähdään ja kysyt miten voin,
lupaan että hymyilen leveästi ja sanon että vain hyvin, sillä näinhän sen on tarkoitus
mennä, ei mulla oo tilaa täällä sen vertaa että mulla olisi varaa valittaa, tosin ei se 
kiinnostakkaan mua enää lainkaan.