Helsingissä sataa taas

Vain me kolme ja psykopaatti ikävöimässä Reettaa kolmelta aamuyöllä. Tunsin samana iltana olevani onnellinen. Sain itkeä, nauraa, pelätä, olla iloinen, kertoa ja kuunnella, ilman että  kukaan tuomitsisi. Tajusin että oikeastaan asiat on aika hyvin. Näiden ihmisten kanssa haluan viettää aikaa, näiden kanssa mun on turvallista olla, pelkäämättä mitään. Taino ilman sitä psykopaattia. Vihdoin tutustuin naapuriini, joka on yks rennoimmista ja avoimimmista. Meitä oli usempia. Feidattiin kaksi sen jälkeen kun kurkittiin alakerran miehen ikkunista sisään, sen miehen jonka joku oli tappanut. Olen jotenkin niin onnellinen. Taijusin etten olekkaan tunnevammainen, tai ainakin osaan itkeä surusta. En oikein tiedä miten tehdä valintoja, tai että mikä valinta olisi oikea, mutta kukapa tietäisi. Vietin ihanaa iltaa, kaikki oli kohdallaan, vain sinä puutuit. Olisin halunnut että säkin olisit tullut, olisin halunnut että huomaisit kuinka mä susta tykkään. En vaan voi lakata susta haaveksimasta, vaikka taidatkin haluta jotakuta aivan erilaista. Toisaalta elämä taitaa olla liian lyhyt parin ihmisen takia murehtimiseen, tai menneisyyden kaipailuun, jos ei jotakuta kiinnosta seurasi niin minkä takia sua kiinnostais sen seura? Mul kesti aika kauan käsittää se mut onneks älysin sen kuitenkin. Lopussa kiitos seisoo.

Hei Jukka, saisinko ottaa Alepakynän kun keräilen niitä?