Mun elämä vaan valuu hukkaan. En osaa tehdä mitään järkevää, mitään oikeeta. Ja mä vuodatan kyyneleitä, en oo varmaa elämäni aikana vuodattanu niitä yhtä paljon kuin nyt lähiaikoina. Mä en vaan pysty tekemään mitään, musta ei ole mihinkään. Se vituttaa, turhauttaa, surettaa ja ahdistaa. Mutta kelle voin purkaa tän kaiken mitä on mun sisällä? On toki ihmisiä, mutta mä pelkään että ne eivät jaksa tätä mun jatkuvaa negatiivisuutta ja ahdistuneisuutta, ja sitten taas jään yksin. Mitä mahdollisuuksia mulla enää on kun en tahdo kumpaakaan? Missä viipyy se enkeli joka pelastaa mut?
Ei elämästä muutenkaan selviä hengissä. Ei tippa tapa, eikä ämpäriinkään huku.
Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan.
Toivottavasti kaikki eivät näe mua niin hirveänä ihmisenä kuin itse näen.
Ja jos näkevät niin toivottavasti antavat minulle anteeksi.
Tää on vaan elämää eikä yhtään sen enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti