Everybody but me?

   Me itketään molemmat ja mä pyydän sulta anteeksi. Puhutaan syvällisiä ja nauretaan ku sun tupakka on keskeneräinen.  Kerrot mulle et haluut tehä sen nyt, kyllä musta pidetään huoli, mut mä mietin samalla et haluun hypätä kalliolta. Et meekkään ja me syödään mansikoita. Molempia vituttaa kaksnaamasuus sekä valehtelu. Pidätkö mua tyhmänä vai luuletko vaan etten huomaa kun valehtelet? Tunsin sut kuitenki. Litkitään molemmat pulloista juotavaa. Pulloista jotka aiheutti meille paniikin kun juostiin alakertaan ja haettiin se sun vanhempien nenän edestä. Kysyt taas et oonko kunnossa. Tiedä se että oot ihana ja tärkee. Oot ainoo kuka on vuoteen kysyny tota. Vastatessa en valehtele, mutten puhu tottakaan.
   Lähetään sen mukaan. Se kehuu sua, ja sä sitä vähän jäljessä. Tapaan paljon vanhoja tuttuja, mut muistetaan ja silti annan sulle muistoksi palan paperia. Juoksen teidän luo, itkien ja nauraen. Sä naurat mukana ja kysyt oonko kunnossa. Oon lääkärillä joka kertoo et joutuu ehkä avaamaan arven mun jalasta. Eikö riitä et arpi on jo valmiiks ruma, vai pitääkö se repiä vielä rumemmaks? Valitsen meenkö tunnille vai ostanko mehua. Mehu voittaa ja huudan sua käytävällä.
   Tärisen taas ja mietin mikä jää kokematta. Oli tulevaisuus, josta pidin, jota rakastin. Eipä enää. Mietin et miksi? Tai piemminki miksi et. Katsoin sua bussin ikkunasta ja lähes itken. Melkein huudan sun perään, mutten haluu enää harhauttaa. Sua rakastan niin paljon että herään, mielummin yksin kuin surusilmies kaa. Muistatko? Yritin kertoa muttei se auttanu. Jos sulla on siitepölyallergia sekä tapana itkeä ittes uneen, ole onnellinen että pystyt syyttämään allergiaa turvonneista, kosteista silmistä kun menet aamukahville.

Ps. Miksi vitussa selität jostain suunnitelmasta mun ystävälle? Et todellakaan tiedä mistään mitään, vaikka kovasti niin väität,  joten älä jaksa puuttua.